Mikä Ocicat on?

Ocicat

Ocicatin suosio on lisääntynyt koko ajan Suomessa, kotimaassaan Yhdysvalloissa se kuuluu suosituimpiin lyhytkarvarotuihin. Kukapa voisi vastustaa villin kissan kuvioita ja pantterimaista olemusta, joka huokuu voimaa ja eleganssia. Villin kissan ulkonäöstä huolimatta Ocicatin luonne on mitä rakastettavin, ystävällisin ja sosiaalisin.

Ocicatin historia

Yhdysvaltalainen Virginia Daly loi ensimmäisen Ocicatin ikään kuin vahingossa, yrittäessään saada aikaiseksi abessinialaisen naamiolla varustetun siamilaisen. Hän yhdisti riistanvärisen abessinialaiskollin ja ruskeanaamioisen siamilaisnaaraan, ja sai aikaiseksi ulkonäöltään abessinialaista muistuttavan naaraan nimeltä Dalai She. Tämän naaraan Daly astutti vuonna 1964 suklaanaamiosiamilaisella, jolloin hän tavoittelemansa ticking- naamion lisäksi onnistui saamaan pentueeseen golden täplikkään uroksen. Tuon Tonga- nimisen pennun muistutettua melkoisesti oselottia, Virginia Daly tyttärensä kanssa päätti kutsua sitä “ococatiksi”.

Mutta Tonga päätyi lemmikiksi, joka leikattiin myöhemmin, eikä sitä koskaan käytetty kasvatukseen. Kuitenkin tuo villiä kissaa muistuttava lihaksikas olento herätti niin paljon positiivista huomiota, että Virginia Daly uusi yhdistelmän ja sai aikaiseksi tällä kertaa ruskeatäplikkään pennun. Rotua esiteltiin pian näyttelyissä, ja siinä yhteydessä mainittiin alkuperäroduiksi vahingossa abessinialainen ja amerikkalainen lyhytkarvakissa. Tuo vahinko ei suinkaan tuottanut huonoja ominaisuuksia, vaan siitä saamme kiittää nykyisten Ocicattien hopeavärejä ja alkuperärotujensa siamilaista ja abessinialaista vahvempaa ruumiinrakennetta. Villistä ulkonäöstä ja täplikkäästä kuvioinnista huolimatta sillä ei ole mitään tekemistä villien kissojen kanssa. Ocicatit nauttivat suurta suosiota alusta alkaen, ja niiden saatua CFA:n hyväksynnän suosio on ainoastaan kasvanut. FIFe hyväksyi rodun 1.6.1992.

Ocicatit Suomessa

Ocicat-rodun Suomeen toi Suvi Pohjola-Stenroos ja Esa Stenroos vuonna 1993. Ensimmäiset kissat olivat lilatäplikäs EC Gemlou Pink Panther eli “Roope” ja kanelitäplikäs IC Gemlou First-Lady-of-Galax eli “Roosa” Teksasista. Pian saapumisensa jälkeen heidät vietiin näyttelyihin, joissa suosio ja kiinnostus oli luonnollisesti suuri! Näistä ja useista muista myöhemmin tuoduista Ocicateista ovat meidän nykyiset ocicatimme peräisin. Vuonna 1999 rekisteröitiin Suomessa ennätysmäärä Ocicat- kissoja, ja se oli kuudenneksi eniten rekisteröity rotu (91 kpl). Vuoden 2003 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity yhteensä 583 ocicattia.

Ocicatin ulkoinen olemus

Ocicat on keskisuuri tai suuri, lihaksikas kuviollinen kissa, jonka vartalo on kiinteä ja jäntevä. Se on yllättävän painava kokoonsa nähden, mutta naaraat ovat yleensä selvästi pienempiä kuin urokset (urokset painavat yleensä 6-8 kg ja naaraat 3,5-5 kg). Tyypillisin ja näyttelyissä ainoa sertioikeudet omaava kuviointi on täplikäs, mutta myös siitoskelpoisia tabbykuvioisia, ja jopa yksivärisiä sekä naamiokissoja on esiintynyt satunnaisesti. Ocicatteja on yhteensä 12 väriä, ja niistä tummimmat ovat ruskea, suklaa ja kaneli. Näistä väreistä on vaalentaja- eli diluutiogeenin vaikutuksesta syntyneet sininen, lila ja beige. Kaikista edellämainituista on hopeamuunnoksensa: ruskea-, suklaa-, kaneli-, sini-, lila- ja beigehopea.

Ocicatin luonne

Villistä ulkonäöstänsä huolimatta Ocicat on luonteeltaan mitä lempein, rakastettavin, kursailemattomin ja sosiaalisin kissarotu. Niiden kiintymys omiin ihmisiinsä on sataprosenttisen vilpitöntä, ja ne myös osoittavat sen. Jotkut yksilöt ovat melko puheliaita, ja osallistuvat aivan jokaikiseen keskusteluun, mitä perhepiirissä käydään. Ocicat haluaa ehdottomasti tietää, mitä kodissa milloinkin on tekeillä, ja se haluaa myös osallistua kaikkiin askareisiin. Ocicat säilyttää pentumaisen puuhakkuutensa myös aikuisiällä. Perheen ainoana kissana se vaatii paljon seuraa ja innostavaa tekemistä. Ocicatit ovat älykkäitä, ne voivat jopa oppia pieniä temppuja kuten ovien avaamisen ja lelujen noutamisen.

Ocicatin kasvatus

Suomessa on kasvatettu Ocicatteja vuodesta 1993 lähtien, Galax – kissala aloitti Ocicat-kasvatuksen, ensimmäiset Suomessa syntyvät Ocicat – pennut rekisteröitiin vuonna 1993. Kymmenessä vuodessa ocicat-kasvattajien määrä on noussut yli 20:n. Suomalaiset ocicatit ovat Euroopan huippuluokkaa ja meidän parhaimmisto menestyykin maailmalla näyttelyssä kuin näyttelyssä. Suomalaisen kasvatustyön tuloksia on viety rodun synnyinmaan USA:n lisäksi ainakin Japaniin, Hollantiin, Italiaan, Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Puolaan, Unkariin, Tsekkeihin, Latviaan ja Saksaan.

Ocicat-yhdistyksellä on myös lyhyt ja ytimekäs rotuesite, jossa on myös kaikki yhdistyksen kasvattajat. Voit ladata sen tulostettavaksi tai ruudulta katsottavaksi tästä.


Lisää kuvia väreistä:
Ylläolevat kuvalinkit vievät Heikki Siltalan kissanäyttelygalleriaan, kuvat © Heikki Siltala.

takaisin ylös


25.02.2017 :

Vuoden Ocicat 2016 -kisa on ratkennut

01.01.2017 :

Osallistu vuoden ocicat 2016 -kisaan!

22.11.2016 :

Eviran tiedote ja esitteet antibioottien käytöstä kissoille


Pentuja varattavissa

Viimeisin päivitys: 18.8.2017

Pentueita suunnitteilla

Viimeisin päivitys: 2.5.2017


FI*Amare-Cattus